Meille tuli eilen sähkökatko. Istuin rauhassa koneella, kun kuului tsuuhh.... ja talo oli pimiä. Nuorimmainen oli keittiössä piirtämässä ja tein oli just suihkussa shampoot päässä, se on kyllä niin tyly tapaus. Ei huutanut apua, ei kysynyt mitä tapahtu, jatko vaan pesemistä pilkkupimeässä... No mihin sitä valoa nyt tarviikaan kun silmät on muutenkin kiinni, mutta minusta on siistiä ettei ilmassa ollut minkäänlaista hätääntymisen eikä epävarmuuden merkkejä. Se kertoo tasapainosta ja itsehallinnasta. Nuorempi hiukan hätääntyi, ei pahasti sekään, mutta hän on sitten niin herkkä kaikelle maailman pahuudelle, kuten varkaille, tulipaloille, onnettomuuksille.. ym. Aina kyselemässä että mitä jos.. ja mitä sitten tehdään jos.... Toi teinin sopeutumiskyky on kyllä ilmiömäinen. Hän lähti eka kertaa palokunnan leirille 7 vuotiaana telttamajotukseen viikonlopuksi, voin väittää että jää aika monelta menemättä. Ikinä ei ole valittanut mistään olosuhteista, ainoa mikä sen saa hiukan hämilleen on ulkomailla vieraat paikat ja sen sellaiset. Stressaa sitä että löydetäänkö takas hotellille ym. juttuja.

Musta sähköpoikki on ihan kiva, saa polttaa kynttilöitä, ja lukea kirjaa. Juurikaan mitään ei voi kyllä nykykodissa tehdä ilman sähköä. Kiskossa asuessa kyllä oppi elämään ilman sähköä siellä oli sellaisia 24h katkoksia, ja usein.. ei kyllä ikinä ehtinyt pakastin sulaa. kun sen piti täynnä tavaraa.