Aamulla juostiin pitkästä aikaa. Olipas saakelin kliffaa herätä 5.45 ja  lähteä ihan pimeässä jolkottelemaan. Nyt mennään sitten tosi hiljaa ja kohtuumatkoja jottei penikkatauti uusi. Pohjalliset tuntuu melko hyvältä ja suurempia kipuja ei ole ilmaantunut, hiukan kyllä muistutteli. Luulen että nyt kun maltan mieleni ja pidennetään pikkuhiljaa juoksumatkoja ja nopeutta niin hyvä tulee. On tässä aikaa kuitenkin vielä melko paljon, toukokuussa on vasta pääsykoe joten hätää ei ole vielä. Ajattelin että vuoden loppuub vaan tehdään rauhallista peruskuntoa, ja totutellaan juoksuun. Sitten alkuvuodesta treeniä tehostetaan ja alotetaan kovempi meno. Melko urheilupainotteisesti siis sujuu, kaikki muu on nyt hintsummalla. Perhettä kyllä tällanen rasittaa, mutta ei auta nyt itkeä, ja on se "vaimokin" muutamaa heikkoa hetkeä lukuunottamatta, suhtautunut kannustavasti. Sitä vaan hiukan taitaa harmittaa tuo meikäisen itsekuri ja päättäväisyys liikunnan suhteen, ja kun hän ei itse "ehdi" lenkille ollenkaan. Tosin sillä työmäärällä mitä "vaimo" tekee niin en yhtään ihmettele ettei ole paljon virtaa harrastaa. Jos itse tekisin 6p/vko n. 12h/pv niin vois olla mullakin aika hintsua, mutta sellasta se yrittäjän elämä on. Toisaalta ei tarvii hirveesti miettiä mitä harrastai, kun voi harrastaa töitä.

Kohta olis Holgassa värifilmi täynnä, ja saisi kiikuttaa sen kehitykseen. Olisko 3 ruutua jäljellä. Saas nähdä mitä tulee ;)