Ok, lisää tästä. Olen paljon funtsinut asiaa että miten ihmiset oppivat käyttäytymään ylläritilanteissa. Opitaanko käytösmallit kasvatuksesta, vai onko ne jokaisen sisäänrakennettu juttu? Henkilökohtaisesti olen aina ihmetellyt käytösmallia: Jotain tapahtuu -> ihminen alkaa steppaamaan puolelta toiselle, siis kolme askelta vasemmalle ja kolme oikealle. Kerran kysyin yhdeltä kaverilta kun se steppas melkeen paniikissa että, hei koitas pysyä aloillas. Se ei edes hokannu ite stepanneensa ja kysy multa että häh? Minusta ei ole kovinkaan vaikeaa vetää syvään henkeä antaa sen 3 sekunnin kulua kun funtsin asioita, esim just että kun menee sähkö poikki, funtsin 2 sekunttia... Missä taskulammppu, ok kaapissa. Kun taas on sellainenkin vaihtoehto että alkaa ekana funtsimaan että missäköhän on kynttilät ja tulitikut. Näillä kahdella asialla on vissi ero tilanteen selkenemisen kannalta. Onkohan se niin että ylläreihin oppii kokemuksen kautta, tarpeeks ylläreitä ni ei enää stressaa?

Jos tää on ihan paskaa ni kertokaa vaan rakkaat lukijani.